Ratapyöräilyn Masters MM-kisat Manchesterissa 30.9.–7.10. ja Suomea edustamassa tiimi täynnä IK-kuskeja.

Juha Kettunen, Harri Rajaniemi ja Reijo Kähäri Manchesterin MM-kisoissa

MM-projekti alkoi päähänpistosta ajaa joukkuesprintti ratapyöräilyn kesän SM-kisoissa joukkueella Juha Kettunen (47) – Harri Rajaniemi (53) – Reijo Kähäri (61). SM Elite -pronssin jälkeen katseet kääntyivät luonnollisesti kohti Manchesterin kisoja ja pian samainen IK:n joukkue edustikin Suomea kansainvälisissä karkeloissa.
Kyseiset kisat järjestettiin 27. kerran ja tänä vuonna mukana oli 450 ratapyöräilijää 32 eri maasta.

Juha Kettunen matkalla kohti ikäluokkansa 3 000 m takaa-ajon Suomen ennätystä seuran komealla BMC-ratapyörällä. Kuva: Moovingstill

Matkaan saatiin Suomesta siis kolmihenkinen joukkue, joista osa haki tuntumaa sisävelodromiin treenileiriltä Liettuan Panevezysta pari viikkoa ennen itse kisoja. Joukkue oli kokonaisuudessaan hyvin tyytyväinen omiin suorituksiinsa, mutta ennenkaikkea joukkueen sisäiseen yhteystyöhön ja -henkeen. Pienelläkin porukalla saadaan hommat toimimaan kisapaikalla, kun omien suoritusten välissä autetaan toisia joukkueena. Hyvissä fiiliksissä on helppo kääntää katse kohti vuotta 2024 ja Ranskan Roubaixia, jossa viivalla toivottavasti nähdään suurempi joukkue Suomesta.

Joukkuelaisten fiilikset ja tulokset kisojen jälkeen:

Harri – “hyvä maku jäi suuhun, koska tuloskunto oli omien odotusten ylärekisterissä. Eräajon loppuminen ensimmäiseen erään ketjun pois hyppäämisen johdosta jäi luonnollisesti harmittamaan. Puolen sekunnin parannus tänä kesänä tehtyyn omaan M50 SM 500 m oli enemmän kuin iloinen yllätys.”
Tulokset (M50): lentävä 200 m SE 10,931 s (sijoitus 4./19) ja 500 m aika-ajo SE 35,625 s (9./25)

Viron Andre Küll ja JuhaReijo – “jo pelkästään kisojen takia kannattaa tulla nauttimaan huikeasta kisatunnelmasta ja siitä, että kilpailijat ovat yhtä suurta perhettä. Samalla pääsee vertaamaan omaa tekemistä maailman absoluuttiseen kärkeen omassa ikäluokassa. Tulokset menivät odotusten mukaan mutta sopivasti jäi hampaankoloon missä voisi vielä parantaa. Pursuit kuuluu harvoin omaan kisaohjelmaan ja siinä tuli kuitenkin hieno onnistuminen.”
Tulokset (M60): 500 m aika-ajo SE 36,362 s (6./30), 2 000 m takaa-ajo SE 2:32,208 (10./23)

Juha – “Nämä olivat ensimmäiset MM-kisat ja kunnon viimeistely onnistui hienosti. 3 km takaa-ajossa aika olisi voinut olla parempikin ilman ensimmäisen kierroksen hetkellistä sekaannusta oliko lähtö keskeytetty. Tästä huolimatta matkalta tuli M40 SE ja se oli luonnollisesti kisojen paras henkilökohtainen saatuvutus.”
Tulokset: M40 3 000 m takaa-ajo SE 3:35,971 (9./12), M45 750 m 53,846 s (13./15)

Onnea koko tiimille upeista suorituksista!

IK-32 90 vuotta 3.12.2022

Idrottsklubben-32 ry täyttää 90 vuotta 27.12.2022. Tätä juhlistetaan lauantaina 3.12.2022 klo 17.00 Laaksolahden monitoimitalolla osoitteessa Lähdepurontie 2, 02720 Espoo. Juhlassa muistellaan seuran 90-vuotista historiaa ja jaetaan palkintoja ansioituneille iikoolaisille. Kaikki seuran nykyiset ja entiset jäsenet sekä sidosryhmien edustajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.

Ilmoittautuminen juhlaan tapahtuu sähköpostilla osoitteeseen ik-32@ik-32.org 27.11.2022 mennessä. Ilmoitathan osallistujien nimet, yhteystiedot ja mahdolliset ruoka-aineallergiat.

Tervetuloa juhlaan!

Idrottsklubben-32 ry johtokunta