27.06.2010
SM-maantiekilpailut ajettiin Sulkavalla 26.6. aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä. Pieni kuurosateiden uhka oli päällä, mutta kilpailu saatiin vietyä läpi kuivisssa olosuhteissa. SM maantiereitti oli vaativin pitkään aikaan, sillä 87 kilometrin matkalla nousumetrejä kertyi kaikkiaan 900 metriä.

Reitin vaativuus asetti tietyt rajoitukset taktiikalle ja joukkueeltamme se osoittautui oikeaksi. Kilpailu eteni alusta rauhallisesti lukuunottamatta erinäisiä kiiniajettuja irtiottoyrityksiä. Ensimmäinen mainittava yritys tapahtui 60 kilometrin kohdalla CCH:n
Anne Palmin päästessä yksin irti. Hän pystyi kasvattamaan eron aina minuuttiin, ennen pääjoukon hermostumista.
Pääjoukossa ei saatu yksimielisyyttä vetovuoroista, jonka seurauksena kolmikko
Carina Ketonen (RCC),
Sari Saarelainen (LeGo) ja
Anna Lindström (Focus Ladies) jättivät loput epäröimään. Kolmikko ajoi karkulaisen kiinni 68 kilometrin kohdalla. Tuolloin ero pääjoukkoon oli jo noin 40 sekuntia. Kolmikon vauhti oli liikaa karkulaiselle ja pääjoukolle. Aika-ero kasvoi tasaisesti loppua kohden lähes kolmeen minuuttiin, ja mitalistit ratkottiin kirillä Sulkavan keskustan jyrkässä maalimäessä.
Kirin vei Carina Ketonen kannoillaan Sari Saarelainen ja Anna Lindström mainitussa järjestyksessä. Saavutettu SM-pronssi oli Annan ensimmäinen Suomenmestaruusmitali.
Tulokset:
1. Carina Ketonen RCC 2:33,17
2. Sari Saarelainen Let´s Go 2:33,17
3. Anna Lindström FL 2:33,22
...
8. Kirsi Väinölä FL 2:36,09
10. Mari Marttinen FL 2:36,09
20. Laura Lilja FL 2:41,56
22. Riina Maria Hongisto FL 2:57,43
Naisten SM-maantiekisoista uutisoitiin myös TV2:n Urheiluruudussa. Video löytyy YLEn Areenalta (SM-maantietä koskeva osuus kohdasta 0.14.36 alkaen):
http://areena.yle.fi/video/1098749