08.07.2010
Hieno heinäkuinen lämmin päivä Riihimäellä muuttui vielä aurinkoisemmaksi pronssimitalin varmistuttua parillemme Laura Lilja ja Anna Lindström paritempon SM-kilpailussa. 
Pari ei asettanut itselleen odotuksia, sillä menestymiseen vaadittava yhdessä ajamisen harjoittelu oli tekemättä. Pari oli kuitenkin päättänyt ottaa haasteen ja se kannatti. Kilpailureitti oli 25 kilometrin mittainen ja piti sisällään käännöksen reitin puolivälissä.
Kilpailu ajettiin ensimmäistä kertaa uusien sääntöjen mukaan ilman radioita, mikä suosi kokeneita pareja.
Kilpailua edeltävä lämmittely onnistui molemmilta hyvin ja kun varusteet olivat lisäksi moitteettomassa kunnossa, oli lähtöviivalle siirtyminen ja kilpailun aloittaminen viimeisenä parina helppoa.
Kilpailu alusta asti eteni suunnitellusti ja lupaavasti. Mäet nousivat ja alamäessä ei vauhdissa säästelty. Vaihdot sujuivat ja maaliin tultiin aikaa säästäen rinnan SM-pronssille.
Mitali oli jo viides peräkkäinen Suomenmestaruusmitali IK-32:n naisille paritempossa.
Tulokset:
1. HyPy Heljä Korhonen / Heini Salovaara 38.21.0
2. CCH Anne Palm / Elisa Arvo 40,21.6
3. IK-32 Laura Lilja / Anna Lindström 40,28.3