Jukka Pakkanen3/2000 Iikoolainen - Lasse Riikonen

Rientäessäni sateessa haastattelemaan Jukka Pakkasta yritän etsiä positiivisia ajatuksia. Kun on myöhässä, on hyvä testata, onko vastassa pedantti kellokalle vai suurpiirteinen maailmanmies. Oven avaa hoikka, huoliteltu mies. Pelastumme kumpikin kiusalliselta hetkeltä tervehtimisen jälkeen, Jukka rientää näet TV:n ääreen ja käskee minun tulla mukaan. On menossa Giron kolmanneksi viimeisen etapin loppuvaiheet ja tämä tarjoaa pehmeän laskun rupatteluhetkeen. Kaksi vannoutunutta pyöräilyn ystävää löytää yhteisen sävelen suhteellisen helposti varsinkin, kun on menossa vuoristoetappi ja kärkiryhmässä ajavan Marco Pantanin kunto on vielä suuri kysymysmerkki. Pantani repii ryhmää hajalle nykäyksillään ja väläyttelee hetkittäin loistavaa mäennousukykyään.
Jukka on ammatiltaan kirjailija, ollut jo vuodesta 1976, jolloin hän jätti toimittajantyönsä Yleisradiossa. Hän oli ollut monia vuosia radiotoimittajana ja kaksi viimeistä vuotta TV:n puolella. Jukka oli näyttänyt esikoisromaaniaan 1971 kustantajalle, joka oli rohkaissut julkaisemaan sen. Näin myös tapahtui vielä samana vuonna. Kutsumus kirjailijaksi sai siis miehen luopumaan leipätyöstä Yleisradiossa. Kotona hän hoiteli lapsia ja kirjoitti aina kun pystyi. Pyöräily kuului tietysti myös kuvaan liikuntaharrastuksena. Taloudelliset realiteetit hoituivat vaimon Kotiliedestä saaman muotitoimittajan työn kautta.

 

Työmatkapyöräilystä kilpapyöräilyyn

Pyöräilykilometrit olivat lisääntyneet huimasti 70-luvulla Jukan alettua ajella retkipyörällään työmatkoja Matinkylästä Kesäkadulle silloiseen Yleisradion toimitaloon. Pyöräily alkoi kiinnostaa myös kilpailumielessä ja Jukka liittyi IK-32:een vuonna 1973 31-vuotiaana. Ensimmäisen kilpailunsa hän ajoi vuonna 1974 Porvoonajojen C-luokassa. Menestys oli keskinkertainen ja Jukka oivalsi saman kuin moni muukin: työmatkapyöräilijä ei ole vielä valmis kilpapyöräilijä.

Jukka oli tutustunut vuonna 1974 Mauno Uusivirtaan tehdessään hänestä urheiludokumenttia Yleisradioon. Dokumentti tuli ulos TV:stä nimellä "Mauno Uusivirta - pyöräilijä Suomen Turusta". Mauno Uusivirta oli lahjakas pyöräilijä, jonka ansiolistaan kuuluu mm Porvoonajojen voitto 1970 samoin kuin SM samana vuonna, Turun kortteliajon voitto vuosina 1971 ja 1974, PM 1975 ja samana vuonna joukkueajon SM joukkueella Mauno Uusivirta, Jaakko Uusimäki ja Mauri Roos seurana Turun Urheiluliitto.

Uusivirralta Jukka sai valmennusohjeita talviharjoittelukaudelle. Harjoitteluohjelmaan kuului viikoittain mm 11 km:n juoksulenkkejä, samoin pyöräily kuului mukaan kuvioihin säiden salliessa. Kahdesta kolmeen kertaa viikossa oli kuntopyöräharjoituksia eri ohjelmilla, mm eri mittaisia vetoharjoituksia kovalla pyörityksellä palautellen välillä. Toisinaan oli ohjelmassa lajinmukaisia voimaharjoituksia raskaalla vastuksella. Jotenkin tutunomaisia nykyisiin harjoituksiin verrattuna - ei siis mitään uutta auringon alla. Kaikki nämä harjoitusmuistiinpanot Jukka on tallentanut huolellisesti mustakantiseen vihkoonsa.


 
 

Tempoajojen ystävä
Jukka oli asettanut kaksi tavoitetta kilpailu-uralleen. Ensimmäinen oli ajaa SM-tempossa 50 km:ä alle yhden tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Toinen oli hävitä Harry Hannukselle samalla matkalla vähemmän kuin kymmenen minuuttia.
Jukan jäsenyys IK:ssa jäi kahteen kauteen, sillä hän siirtyi edustamaan Helsingin Pyörätovereita, jossa ajoi pari hyvää kaveria. Kaksi traumaattista kokemusta 1975 sai hänet vierastamaan yhteislähtöjä. Porvoonajoissa hän kaatui useamman pyöräilijän kasaan ja kisa jäi siihen. Toisella kertaa hän suistui tieltä ajaessaan kilpaa kaverinsa kanssa alas Jorvin sairaalan mäkeä. Pyörä alkoi notkahdella hallitsemattomasti johtuen huonosta tienpinnasta ja löysästä rungosta. Takaraivoon jäänyt kammo edellä kerrotuista tapahtumista johti siihen, että Jukka ajoi pääasiassa tempoajoja.
Vuonna 1978, jolloin Jukalle kertyi yli 9000 harjoituskilometriä, hän pääsi puolittain asettamiinsa tavoitteisiin. 50 km:n tempo taittui aikaan tunti kahdeksantoista minuuttia mutta hän hävisi Porvoon pyöräilykuuluisuudelle Harry Hannukselle yksitoista minuuttia. Jukka kilpaili vielä harrastusmielessä vuoteen 1984, jolloin hän ajoi viimeisen piirinmestaruuskilpailunsa.
Siirrymme TV:n äärestä kaikkein pyhimpään eli Jukan askeettiseen työkammioon. Siellä on kaikki olennainen omalla paikallaan. Mielenkiintoisen pyöräilyä käsittelevän kirjahyllyn edessä seisoo Jukan rakas maantiepyörä. Bianchi on ohennetusta ja muotoillusta oversize-teräsputkesta valmistettu kaunotar. Pyörän väri on celeste, joka oli aikoinaan Italian kuningashuoneen oma väri. Yllätyksekseni kirjoituspöydällä ei ole nykyään niin tavallista tietokonetta, vaan Jukka kirjoittaa vieläkin perinteisellä Olivettin sähkökirjoituskoneella. Tässä yhteydessä paljastuu, että elämä on mahdollista ilman kännykkää ja sen oheispalveluja.

 

Italian-tuntija

Istahdan kirjoituspöydän ääreen Jukan hävitessä keittiöön keittämään kahvia italialaiseen tapaan. Silmäilen pöydällä olevaa italialaista Giro-lehteä, jossa on teemana "La Cuide Del Giro". Hieno pyöräilylehti, joka esittelee Italian ympäriajon etapit, tiimit ja jokaisen ajajan isolla kuvalla varustettuna. Siemaillessamme vahvaa espresso-kahvia Jukka kertoo olevansa lehden tilaaja. Kysyessäni tekstin ymmärtämisestä hän kertoo opetelleensa italian alkeet jo 20 vuotta sitten. Kotimaisten suomen ja ruotsin jälkeen hän hallitsee parhaiten juuri italian ja sitten englannin. Italiaa Jukka pitää lähes toisena kotimaanaan, hän vierailee siellä pari kertaa vuodessa lomaillen ja työskennellen. Varsinaista kirjailijan työtä hän ei siellä tee, vaan havaintoja ja muistiinpanoja.


 

Urheiluselostaja

Toinen rakas urheilulaji Jukalle on jalkapallo. Jalkapallo on urheilulaji, mutta se on ennen kaikkea peliä isolla P:llä. Pyöräily on puhtaasti urheilua, johon siihenkin kuuluu taktiikka tärkeänä osana. Jukka on pelannut jalkapalloa harrastusmielessä ja ollut juniorivalmentajana, kun poika alkoi aikoinaan pelata. Jukan suosikkijoukkue on Inter, joka pelaa Italian Serie A:ssa. Hän vierailee toisinaan kommentaattorina Canal Plussalla selostamassa juuri Serie A:n otteluita. Jukan syvä, matala ääni saattaa olla monelle tuttu myös Eurosportin Tour de Francen vuoristoetappien selostuksista. Parasta aikaa jalkapallofanillaon elämä jaksotettu Euroopan mestaruuskisojen TV-lähetysten mukaan.

Jukka ajaa joka päivä noin 20 kilometrin lenkin Niittykummusta Lauttasaareen ja takaisin. Kilometrejä kertyy vuodessa n. 5000. Näin maalta eli Espoon keskuksesta katsoen tuntuu moinen reitti epäyhtenäiseltä ja nopealle maantiepyörälle monia uhkia sisältävältä.


 

Sörkan kundi Niittykummussa

Jukalla on voimakkaat tunnesiteet Helsinkiin. Hän syntyi Sörkassä eli Sörnäisissä, josta perhe muutti Kokkolaan. Kaksivuotiaalle ei paljon muistoja tuosta ajasta jäänyt ja sieltä tultiin taas Stadiin, tällä kertaa Lauttasaareen. Näistä tunnoista nuoruuden kotikaupunkia kohtaan syntyi syksyllä 1999 kirja "Helsinki, mun Stadi". Jukka puhuu elämässä vallitsevista ristiriitaisuuksista, joista mielestäni tässä on yksi: muistot ja ihailu liittyvät Stadiin, mutta elämä jatkuu Espoon Niittykummussa. Tänä keväänä ilmestyi Jukalta myös novellikokoelma "Marianzan raitiovaunut".

Jukka kertoo suosikikseen Po-joen laakson Pohjois-Italiassa ja siellä olevista kaupungeista hän viihtyy hyvin esimerkiksi Milanossa, Torinossa ja Venetsiassa. Hän on viettänyt lomiaan myös vuoristossa mutta sosiaalisena tyyppinä viihtyy parhaiten ihmisvilinässä ja kaupunkien idyllissä. Tulee mieleen Italia pyöräilykulttuurimaana. Mikä olisikaan houkuttelevampaa kuin pyöräillä vaikkapa Dolomiiteilla Italian ympäriajon vaativimmilla, teräväpiirteisillä vuoristo-osuuksilla? Jukka kertoo, ettei hänellä ole ollut koskaan pyörää mukanaan Italiassa. Kaiketi kulttuuriloma ja pyöräilyloma ovat kaksi eri asiaa. Jos menee Dolomiiteille pyöräilemään, asustelee vuoristohotelleissa ja sieltä pääsee sujuvasti serpentiineille. Esimerkiksi Milanon kokoisesta suurkaupungista on hankala päästä kaupungin laidalle hiljaisemmille pikkuteille.


 

Hyvän pyöräilijän ominaisuudet?

Kysymykseeni, miten tullaan hyväksi pyöräilijäksi antaa Jukka kotvan mietittyään vastauksen. Fyysisen harjoittelun ja kunnon kohottamisen periaatteet ovat nykyään jo kaikkien tiedossa. Hyvä valmentaja rakentaa urheilijalle henkilökohtaisen ohjelman avulla tien maksimaaliseen suoritustasoon. Pyöräilijältä vaaditaan lisäksi henkistä lujuutta, kärsivällisyyttä ja pitkäjännitteisyyttä. Ei myöskään pidä valittaa turhista asioista. Nämä saattavat olla pitkälti synnynnäisiä ominaisuuksia. On myös selvitettävä itselleen, että harjoitukset vievät paljon aikaa. Nuorten olisi totuttava ajamaan yksin lenkkejä ja myös huonoissa olosuhteissa, esim. sateella, jotta olisi valmiuksia kaikkiin kilpailuolosuhteisiin. Dopingaineista on syytä pysyä erossa, vaikka pyöräilypiireissä niitä jossain laajuudessa käytetäänkin. Kansainvälisen liiton UCI:n uusi tiukempi linja on parantanut tilannetta huomattavasti.

Jukan mielestä todelliseksi kilpapyöräilijäksi tullaan kuitenkin vain lähtemällä Keski-Eurooppaan ajamaan ensin vaikka puoliammattilaisena. Hän on seurannut lähempää Joona Laukan uraa aina rohkeasta lähtemisestä Suomesta seurajoukkueisiin ja sieltä edelleen ammattilaistiimeihin. Joona ja Miika Hietanen ovat toimineet tienraivaajina ja seuraavilla on jo helpompaa sopeutua kuvioihin. Tietoa on siis saatavilla, mutta pääsy talleihin ei ole helppoa. Pyrkijöitä Euroopan toiseksi suositumman urheilulajin ammattilaistiimeihin on pilvin pimein.


 

Menestyneet naispyöräilijämme maailmalla

Jukka seuraa tiiviisti kilpapyöräilyä ja on pannut tyytyväisenä merkille suomalaisten naisten menestyksen maailmalla. Varsinkin Pia Sundstedtin upea ajo naisammattilaisten kisoissa ja toinen sija maailmancupissa ovat hienoja saavutuksia. Jukka ei pidä kuitenkaan varauksetta kilpapyöräilyä sopivana lajina kauniimmalle sukupuolelle. Hän muistuttaa, että pyöräily kilpailutilanteessa on rasittavaa ja vaativaa ja sisältää monia kärsimyksiä. Sukupuolesta riippumatta pyöräily on taistelua olosuhteita, rasituksensietoa sekä mies miestä tai nainen naista vastaan.
Jos tapaatte Niittykummun ja Lauttasaaren välillä ajavan 180-senttisen, noin 70-kiloisen viiksekkään herrasmiehen, joka ajaa siis celesten värisellä Bianchilla muistakaa tervehtiä! Mutta älkää nuokkuko peesissä takarenkaassa! Hän ei tunne teitä ettekä te häntä; ette ole siis harjoittelemassa yhteistä SM-joukkueajoa varten. Roikkujalla ei ole kuin kolme mahdollisuutta: ohittaa tyylikkäästi, jättäytyä kohteliaasti jälkeen tai lähteä mukaan armottomaan revitykseen, jossa peesaajaluonteinen henkilö ei voi pärjätä.