Keijo Savolainen 5/2000 Iikoolainen - Lasse Riikonen
Kävin haastattelemassa Keijo Savolaista hänen kodissaan Järvenpäässä Noviisin muistelopalstaa varten. 
Keijo on syntynyt 1952 Nurmeksessa mutta perhe muutti Vantaalle hänen ollessaan vasta vuoden vanha. Nuoruudessaan hän liikkui aktiivisesti harrastaen monipuolisesti eri urheilulajeja. Lajeihin kuului mm yleisurheilu, jääkiekko, hiihto ja koripallo. Koripalloa hän harrasti ehkä aktiivisimmin, sillä hänen seuransa pelasi tosimielessä aina maakuntasarjassa asti. 
Pyöräily oli silloin nuoruudessa vain hyötyliikuntaa, kunnes hän tutustui paremmin samassa talossa asuvan Pekka Saarelaisen pyöräilyharrastukseen. Pekka Saarelainen on Euroopassa ajavan lahjakkaan pyöräilijättären Sari Saarelaisen isä. Pekka Saarelainen oli tuolloin 60-luvulla menestyvä HTPV:n kuski ja hän houkutteli Keijon mukaan omaan seuraansa ja pyöräilyn pariin vuonna 1967. 

 

Talvella harjoittelu suoritettiin pyörällä niin kauan kuin kelit sallivat eli käytännössä lumen tuloon asti. Maantiepyörän Keijo oli saanut lainaksi seuralta. Sitten siirryttiin juoksemaan ja hiihtämään ja koripallo jatkui vielä silloin tärkeänä sisäurheilulajina. Talvikauden kohokohta oli jokavuotinen Pajulahden urheiluopiston leiri kevättalvella. Siellä oli mahdollista harrastaa monipuolisesti liikuntaa hyvissä olosuhteissa. 

Kaudella-68 Keijo ajoi 16-vuotiaana 17-vuotiaitten sarjassa. Tuloksena oli sijoituksia kolmen parhaan joukkoon kansallisissa kisoissa ja syksyllä peräti piirinmestaruus. 1968/69 talvikausi meni samoja kuvioita noudatellen ja koripallo oli vielä mukana kuvioissa. Keijo pitää senaikaisessa harjoitussysteemissä pahimpina puutteina oman valmentajan ja harjoitusohjelmien puutetta. Seuraavana kesänä Keijo kierteli HTPV:n joukkueen kanssa seuran Kleinbussilla ympäri Suomea ajellen kisoja. Menestystä tulikin kansallisissa kisoissa ja SM-tempossa kolmas sija. SM-maantieyhteislähdössä kramppi keskeytti matkanteon 75 km:n kohdalla mutta nuorten joukkue SM oli täysosuma; kultaa. 
 

1970 Keijo ajoi 18-vuotiaana C-sarjassa ja heti kevään ensimmäisissä kisoissa Turun kortteliajoissa tuli toinen sija. Kansallisten kisojen voitto irtosi mm Lappeenrannan ajoissa. SM-kilpailuissa 18-vuotiaat ajoivat tuolloin edellisestä poiketen omana sarjanaan. Tempossa Keijo ajoi voittoon ja yhteislähdössä hän oli yhdeksäs. 

HTPV:n joukkue ajoi Suomenmestaruuteen Hämeenlinnassa joukkueella Harri Hiipakka, Pekka Vänskä ja Keijo Savolainen. Pohjoismaiden mestaruuskilpailut eivät tuoneet odotettuja tuloksia; sekä henkilökohtaisissa että joukkueajossa tulokset olivat vaatimattomia. Seuraavana syksynä jatkuivat HTPV:n yhteislenkit mutta edellinen talvi oli ollut viimeinen koripallon parissa vietetty. Nuori mies oli saanut autokortin ja sillä pääsi kätevästi Pirkkolan urheiluhalliin kuntosaliharjoituksiin. 

Keijo siirtyi B-sarjaan 1971 keväällä, joka ei sinänsä aiheuttanut suuria muutoksia kilpailutilanteissa. Silloin näet C-, B- ja A-sarjalaiset ajoivat yhdessä yhteislähtökisoja. Kausi meni enemmän tai vähemmän totutellessa sarjan muutokseen mutta mieluisia muistoja kertyi kuitenkin mm Eläintarhassa ajetusta maaottelusta Latviaa vastaan. 

Kaudella -72 Keijo siirtyi A-sarjaan mutta tulokset olivat vaatimattomia. Syitä saattoi tietysti ensin etsiä henkilökohtaisesta panoksesta mutta toisaalta HTPV:n riveistä ei tuolloin löytynyt riittävän iskukykyistä joukkuetta. Kuten Keijo osuvasti toteaa: "Pyöräily on joukkuelaji, jossa yksilöillä on ratkaiseva merkitys lopputulosta silmälläpitäen".

Keijo alkoi katsella ympärilleen päästäkseen todella kovaan pyöräilyjoukkueeseen. Tuohon aikaan hän ajoi lenkkejä sekä HTPV:n että IK-32:n kanssa ja tutustui kahteen IK-32:n tähtiajajaan Bror Westerbergiin että Matti Sivoseen. 


 

Iikoolaiseksi
1973 Keijo vaihtoi seuraa ja nyt IK-32:ssa ollessaan hän alkoi määrätietoisesti harjoitella Brosan ja Sivosen Matin kanssa joukkueajoa. Kauhajoen SM-kilpailuissa oli kesän ehdoton päätähtäin ja sinne lähdettiin voitto mielessä. Tiukan kilpailun voitti niukasti kuitenkin Tampereen Sisu ja IK-32:n joukkueessa ajavat Matti, Brosa ja Keijo jäivät harmittavasti hopealle. Hyvä tulos sekin näin ulkopuolisen silmin nähtynä. Pojat hakivat ja saivatkin revanssin Mynämäellä ajetussa joukkueajossa 13. elokuuta, sieltä tuli kultaa. Seuraavana vuonna tämä IK-32:n ykköstiimi ei ollut ehtinyt harjoitella yhdessä riittävästi ja Sivosen Mattikin tuli suoraan Ruotsista kisoihin. IK-32:n joukkue oli SM-joukkuekilpailuissa kolmas. 
1974 syksyllä Keijo siirtyi armeijan harmaisiin ja paino tuppasi vain hieman nousta, vaikka harjoitteluvapaata myönnettiin kohtalaisen helposti hänen yksikössään. "Ei mitään uutta auringon alla!" Jo tuolloin pääsi Turussa Kupittaalla ajamaan sisäradalla ja Keijokin käytti tilannetta hyödykseen. 
Siviili koitti 1975 ja kesällä Keijo meni naimisiin ja muutti vaimonsa kanssa Helsinkiin. Tuona vuonna IK-32 järjesti muuten SM-kilpailut. Avioliitto aiheuttaa monesti sellaisia mullistuksia kahden ihmisen elämässä, että siinä jää jopa pyöräilykin taka-alalle. Seuraavasta vuodesta tuli pyöräilyssä välivuosi. 
Savolaiset muuttuvat 1976 Espooseen Karhuniittyyn ja nyt alkoi uudestaan löytyä kipinä harjoitteluun. Perhe muutti myöhemmin samana vuonna Espoon Tuomarilaan ja koska tähän jaksoon 70-luvun loppuun sattui harvinaisen hyviä lumitalvia, talviharjoittelu suuntautui tavallista useammin hiihtoladuille. 

 

Hurja keskinopeus

Kaudella -77 Keijo aloitti kilpailemisen melko myöhään. Tuolta kaudelta muistui erityisesti mieleen Hyvinkään Kriteriumajot, jossa hän oli viides mutta erityiseksi kisan tekee se, että keskinopeus oli yli 49 km/h! Kaudelta -78 voidaan poimia Keijon saavuttama toinen sija Turkulaisen Pyörä-68:n järjestämistä kortteliajoista. Tähän kauteen asti hän oli ajanut IK-32:n järjestämällä lainapyörällä, joka oli Monark. Nyt Keijo hommasi Bensovilta sponsorisopimuksen ja ajoi kaksi viimeistä kauttaan Mercier-merkkisellä pyörällä. 

Kaudelta -79 mainituksi tulkoon Korpilahden yhteislähdön voitto 120 km:n matkalla. Viimeiseen kauteen Keijo pyrki satsaamaan kaiken, määrät olivat maksimissa ja tehoja kasvatettiin. Maaliskuussa Mallorcalla toteutettu harjoitusleiri toimi harjoituskauden loppuviimeistelynä. Turun kortteliajo sujuikin helpommin kuin koskaan. Viimeisen kierroksen toiseksi viimeisessä mutkassa eteen romahti kuitenkin kasa ja homma oli sillä ohi. Lisää vaikeuksia oli tulossa, kun toukokuussa iski keuhkoputkentulehdus. 
Kova into aiheutti sen, että Keijo ei malttanut parannella itseään ja liian aikainen kova harjoittelu vain pitkitti paranemista. Hän pääsi myöhemmin kesällä melko hyvään kuntoon muttei läheskään odotuksia vastaavaan. Tuusulanjärven ajot elokuussa olivat hänen viimeinen kisansa, Mercier ripustettiin naulaan ja se on nykyään lenkkipyöränä. Tänä kesänä Keijolle kertyi pyörämittariin yli 2000 kilometriä. Kävely Tuusulan kulttuurimaisemissa sykemittarin opastuksella tuo mielenvirkeyttä ja kuntoa sekä tutustuttaa omaan kotiseutuun perusteellisesti.

 

Lisää julkisuutta pyöräilylle

Keijo asuu nykyään perheineen Järvenpäässä, jonne hän muutti vuonna -80. Seurana on Järvenpään Pyöräilijät, jonka puheenjohtajanakin hän on ollut. Tuusulanjärven ympäriajojen järjestelytoimikunnan jäsenenä hän on ilolla pannut merkille IK-laisten runsaan osallistumisen varsinkin juniorisarjoissa. Hän toteaakin, että juniorityö on hoidettu seurassa mallikkaasti. Se on tietysti valitettavaa, että tämä vanha klassikkoajo ei tänäkään vuonna kuulunut kilpailukalenteriin. 

Keijo seuraa nykyään enimmäkseen ulkomaisia pyöräkilpailuja satelliittikanavilta. Miten muuten voisi kotimaisia pyöräkisoja edes seurata? Kisojen pitopaikkoja eikä aikoja julkaista missään kotimaisessa lehdessä, Pyöräilyunionin julkaisun saavat vain lisenssikuskit. Tuloksia ei liioin palstoilta löydy, SM-kisojen tulokset tosin 2-3 ensimmäisen osalta löytyvät. Keijo kysyykin, onko syy pyöräilijöissä, jotka haluavat pitää kisat omana pienenä juttunaan ja yleisöksi riittää piskuinen huoltajien ryhmä vai penseässä mediassa? Tässä sitä on meille aktiiviajajille mietiskelyn ja tutkiskelun paikka.