Leo Berglund 3/2000 Iikoolainen - Lasse Riikonen
Haastateltavani on tällä kertaa Leo Berglund, joka on syntynyt 7. 11. 1923 Karjaalla. Leo harrasti kuten muutkin ikäisensä poikien tavanomaisia touhuja. Hiihto oli tietysti yksi talviurheilulajeista, jota harrastettiin paljon. Omia suksia ei kaikilla ollut, mutta koulu lainasi sukset liikuntatunneille. Leolla oli eräässä koulun kilpailussa lainasukset, jotka hän epäonnekseen sattui katkaisemaan. Rangaistus oli melko ankara tahattomasta vahingosta: viikon ajan jälki-istuntoa koukun jälkeen. Kerrotaan, että Leo oli tarkka poika tekemistään laduista pihalla; niitä ei ehdottomasti saanut kukaan sotkea.
Ensimmäisen pyöräilyinnostuksen siemenen Leon mieleen kylvi Bror Erik Kämpe eli "Stidi", joka lukiolaisena vietti kesälomaansa mummonsa luona Karjaalla. Hän oli innokas pyöräilijä ja tuli kaverinsa Leo Saltinin kanssa pyörillä Helsingistä Karjaalle lomailemaan. 


 

Pyörälähettinä

Leo muutti 14-vuotiaana perheen mukana Espoon keskukseen, jossa hän kävi vielä yhden vuoden jatkokoulua. 15-vuotiaana hän pääsi Varubodeniin lähetiksi. Tehtävänä oli kuljettaa koripyörällä tavaroita asiakkaille. Tässä hommassa oppi käsittelemään pyörää ja jalkavoimat kasvoivat. Ansaitsemillaan rahoilla hän osti yksivaihteisen Monarkin peruspyörän. Pyöräilykaverina oli tuohon aikaan Åke Fagerholm ja tämä ystävyyssuhde jatkui sodan jälkeenkin aina Åken kuolemaan asti.

Leo kuului suojeluskunnan sotilaspoikiinja nykyisen Espoontorin paikalla olevaan suojeluskuntataloon kokoonnuttiin harjoittelemaan. Harjoitteluun kuului mm. juoksu, hiihto ja ammunta pienoiskiväärillä. Vuonna 1940 perhe muutti Kauniaisiin Leon jatkaessa Varubodenissa, nyt varastomiehenä. 


 

Sotavuodet rintamalla

Leo pyrki vapaaehtoisena sotaväkeen 1941. Hänet hyväksyttiin palvelukseen ja siirrettiin suoraan rintamalle Karjalan kannakselle. Viipurin piiritys oli käynnissä ja JR 24:n 2. komppania oli mukana kaupunkia vapauttamassa. Syyskesällä Leon komppania osallistui Sommen aseman motin valtaukseen ja sieltä siirto tuli Karhumäkeen.

Syyskuun lopulla Leon ikäluokka vapautettiin palveluksesta ja he pääsivät kotiin. Kotiutus oli kuitenkin väliaikaista, sillä 18. 1. 1942 hänet kutsuttiin kouluttajaksi Uuteenkaarlepyyhyn ja sieltä Tammisaareen Dragsvikiin. Rintamalle siirto tuli 15. 9. 1942 Syvärin lohkolle JR 13:n miehittämiin tukikohtiin.


 

Haavoittuminen ja sodan loppu

Asemasodan aikana näissä tukikohdissa normaalin vartioinnin ja partioinnin lisäksi jäi aikaa vapaa-ajan harrastuksillekin. Miehet kalastivat ja metsästivät sekä tekivät puhdetöitä. Leo esitteli minulle erikoisia suunnistuskisoista saamiaan Kolmen Kannaksen Koukkaajien kunniakirjoja. Hän on myös valokuvannut paljon aineistoa rintama-ajoiltaan.

Asemasodan rauhallisempi jakso loppui, kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen 1944 alkukesällä. Leo siirrettiin 16. 6. 1944 osallistumaan rajuihin Talin-Ihantalan torjuntataisteluihin. 13. 8. 1944 hän haavoittui kranaatinsirpaleista käteen ja matka sotilassairaalaan alkoi. Suomi solmi erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa ja kersantti Berglund astui siviiliin 11. 11. 1944. 


Kilpapyöräilyssä heti joukkuevoitto
Sodan jälkeen Leo pääsi Lindholmin sahalle töihin Espoon keskukseen. Hän tapasi "Stidi" Kämpen jälleen, joka oli perustanut pyörä- ja radioliikkeen Kapteeninkadulle. Monttöörinä (asentajana) hänellä oli Askalin-niminen kaveri ja he molemmat harrastivat pyöräilyä. Nämä lenkkikaverit vetivät vähitellen Leon mukaan kilpapyöräilyyn ja vuonna 1948 hän liittyi IK-32:een.
Leo aloitti kilpailemisen 4-vaihteisella lainapyörällä. Menestystä tuli heti ensimmäisenä kautena. Leo oli mukana voittamassa joukkuekilpailun Suomen mestaruuden Karjaalla. Joukkueen kaksi muuta jäsentä olivat Kalle Paula ja Erik Forsberg. Kauden lopussa Leo oli paras C-luokassa ja siirtyi seuraavalla kaudella B-luokkaan. 


 

Monark-mies

Leo sai vuonna 1949 ensin kesätyöpaikan palolaitokselta Ostrowin junailemana ja myöhemmin paikka muuttui vakinaiseksi. Uuteen ajokauteen Leo hankki itselleen Daytona-merkkisen kilpapyörän. Pyörän kanssa kävi huono tuuri, sillä etuhaarukka katkesi yllättäen ja hengenlähtö oli lähellä. Pyörä meni onneksi takuuseen ja Leo sai rahansa takaisin. Jälleen Ostrow rupesi puuhamieheksi ja Leo sai alleen Monarkin tehdaspyörän. Monarkeilla hän ajoi sitten koko kilpauransa ajan.

IK-32 teki kesällä Ruotsiin kisamatkan 3-päiväiseen Öster Gotland Runt etappiajoon. Leon epäonneksi hän kaatui hiekkaisessa kurvissa ja kokonaiskilpailussa sijoitus jäi vaatimattomaksi.


 

Kilpamenestystä

Vuonna 1950 Leon kausi lähti mukavasti käyntiin. Hän oli Porvoonajojen B-luokassa kolmas ja Sörnäisissä ajettavassa Suruttomien kortteliajossa hän voitti. 2.7 SFI:n mestaruuskilpailussa tuli kolmas sija. Kälviällä Pyöräilyliiton mestaruuskilpailuissa 115 km:llä hän oli seitsemäs ja IK-32 voitti joukkuekilpailun muiden ajajien ollessa Paul Backman ja Erik Hoffström. SM joukkuekilpailussa IK-32:n I joukkue voitti ja II joukkue tuli toiseksi Leon ollessa mukana joukkueessa.

Vuonna 1951 Leo siirtyi ajamaan A-luokkaan ja jo kesäkuussa Leo oli joukkueen mukana osallistumassa Norjassa Oslossa 3-päiväiseen etappiajoon. Kova vatsatauti aiheutti niin pahaa heikkoutta, että mies oli pyörtyä ja ajaa ulos jyrkästä rinteestä. Leo oli valittu IK-32:n yhdeksi olympiavalmennettavaksi. Muut olivat Paul Backman, Aatos ja Aulis Siven, Erik Hoffström ja Viljo Pyykkönen. Kesän sijoituksista voisi mainita 3. sijan Nukarin ajoista, 2. sijan Östnyländska-ajossa, 4. sijan Propaganda-ajossa ja6. sijan Turun maantieajossa.

Olympiavuoden tapahtumia

Tärkeä kausi 1952, jolloin olivat omat olympiakisamme, alkoi epäonnisesti jo ennen varsinaista ajokautta. Leo sairastui maaliskuussa Pajulahden urheiluopistolla olympialeirillä keuhkoputkentulehdukseen, joka piti hänet viikon sängyssä. Odotukset olivat vielä korkealla hänen hakiessaan uutta pyörää Monarkin tehtaalta Ruotsista, mutta sairastuminen ratkaisevalla viimeistelykaudella pilasi osittain koko kauden. Östnyländska-ajossa Loviisassa hän kärsi laiterikon, kun Fauber-tyyppisen keskiön tilalle vaihdettu eräänlainen kellokeskiö kiertyi auki ja tuloksena oli keskeytys. Susikierroksella Sipoossa Leo oli 5., samoin kuin Suomen mestaruuskilpailuissa maantiellä. Joukkuekilpailuissa tuli mestaruus muiden joukkueen jäsenten ollessa Paul Backman ja Aulis Siven. Leo osallistui Olympialaisiin vartiointitehtävissä virkansa puolesta ja ehti töiden ohella seuraamaan kisoja aitiopaikalta.


 

Pitkän linjan espoolainen
Leo lopetti aktiivikilpapyöräilynsä 1953 ja alkoi rakentaa perheellensä kotia. Avioiduttuaan 1950 hän oli asunut ensin Hämeenkylässä, josta muutti Espoon Pellavakaskeen talon valmistuttua. Samassa talossa hän asuu vaimoineen vieläkin viettäen eläkepäiviä. Harjoittelupaikasta Helsingin palolaitoksella tuli aikoinaan hänen vakituinen työpaikkansa. Sieltä hän pääsi eläkkeelle 1976 ollen viimeksi Haagan paloasemalla. Berglundin perheeseen syntyi kolme poikaa ja nykyään lapset ja lapsenlapset tuovat väriä elämään.

 
Metsästystä Hämeessä ja Inkoossa

Leo on eläkkeellä ehtinyt jo harrastella monenlaista. Hän osti ensimmäinen asuntovaununsa 1983 ja on ehtinyt vaimonsa kanssa kierrellä Pohjoismaat ja Suomen ristiin rastiin. 60-luvulta on ammunta muodostunut tärkeimmäksi harrastukseksi. Haulikko on Leon päälaji, mutta myös riistamaaliammunta on mukana kuvassa. Luontevasti näihin liittyy Leolle metsästys, joka aikaisemmin käsitti sekä pienriistan- että hirvenmetsästyksen. Nykyään hirvijahdit vievät syksyllä runsaasti aikaa, sillä Leon hirviporukalla ovat metsästysmaat Hämeessä ja Leo on kuulunut seuran jahdeissa johtoporukkaan jo monia vuosia. Luonteeltaan toisenlaista peuranmetsästystä Leo harrastaa Inkoossa. Peuraahan kytätään illan hämärtyessä, kun eläin tulee metsästä pellolle syömään. Yleensä homma suoritetaan yksin erona hirvenmetsästykseen, joka on täällä etelässä seuruemetsästystä.

Kohta on taas aika pukea punainen takki harteille ja samanvärinen lakki päähän. Metsästyksessä on saalistamisen lisäksi mukana voimakkaasti liikunnallinen puoli ja metsässä liikkuminen tuo mielenvirkistystä . Toivotetaan Leolle kauniita, kuulaita syyssäitä, terveyttä ja tapahtumarikasta syksyä!