Haastateltavani Raimo Niemisen tuntevat monet pyöräilyn harrastajat ja vielä useammat sen jälkeen, kun mainitsen hänen olevan Velosport-pyöräliikkeen johtajan.

Nivalassa syntynyt mutta silti aito Stadin kundi

Raimon äiti kävi vain synnyttämässä pojan Nivalassa 17.6.1946 Kyösti Kallion kotitalossa, joka toimi tuolloin sairaalana. Raimolle löytyivät esikuvat urheilussa aivan Kalliossa sijaitsevan kodin naapurista. Viereisen oven takana asui luistelija ja pyöräilijä Mauri Suomalainen. Naapuristossa asuivat myös luistelijat Keijo Tapiovaara ja Grenoblen olympiavoittaja Kaija Mustonen. He kaikki tähdensivät Raimolle monipuolisen liikunnan merkitystä kasvavalle nuorelle. Lajikirjo olikin tuolloin laaja yleisurheilusta jalkapalloon. Ensimmäisen pyöränsä Raimo hankki 14-vuotiaana plankkaripoikana ansaitsemillaan rahoilla. Kavereiden kanssa oli suunniteltu pyöräretki Saarijärvelle ja oma pyörähän oli matkalle saatava. HNMKY vuokrasi tietyillä ehdoilla plankkarintuoleja nuorelle ja hyviltä paikoilta sai ansaituksi mukavasti rahaa. Kesäkuussa ostettu 850 mk:n Automoto tuli elokuussa maksetuksi.

Ei mikään lapsitähti pyöräilyssä

Raimo liittyi Pyörä-Tovereihin 1960 mutta uskaltautui ensimmäisiin kilpailuihin vasta paria vuotta myöhemmin. HT Jupiter järjesti äitienpäivänä Ð62 Eläintarhan ajot, joissa Raimon sijoitus oli kuudes. SM-kilpailuihin Turkuun matkaan lähdettiin junalla rippipuku päällä ja sijoitus oli 30 km:n tempossa kuudestoista alle 18-vuotiaitten sarjassa. Iän ja kokemuksen karttuessa sijoitukset alkoivat parantua. Nuorten sarjassa kohokohta oli edustus Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Odensessa Tanskassa. Tätä kautta aukesi myös paikka urheilukomppaniassa Santahaminassa. Koulussa hankittu sujuva konekirjoitustaito puolestaan edesauttoi siinä, että Raimo pääsi työskentelemään yksikön toimistoon. Asiat rullasivat ja palvelusaika olikin antoisaa ja huoletonta. Harjoitella sai riittävästi ja toimistosuhteilla lomia järjestyi sopivasti. Iltalomilla saattoi yhdistää pyörälenkin ja kotona käynnin mukavasti.

Mahdoton yhtälö: Citroen ID +6 henkeä +ed. tavarat +5 pyörää = Ystävyyttä vielä 5000 km:n jälkeen?

Armeijan loputtua Raimo toteutti niissä oloissa aika hurjan harjoitusmatkan Italiaan kaverinsa Jarkko Mäkelinin, Reijo Helinin, tämän isän Reino Helinin ja parin muun kaverin kanssa. Italialaisen osapuolen kanssa asian oli junaillut turkulainen Simo Klimscheffskij ja tarkoitus oli harjoitella yhdessä Presciassa majaa pitävän Pejo-tallin kanssa. Matka toteutettiin minimibudjetilla, seura otti osaa vain matkakustannuksiin. Reino Helinin Citroen ID:hen (5-hengen auto) ahtautui kuusi kaveria varusteineen ja katolle ladottiin vielä viisi pyörää! Ennen matkaa seurue järjesti jopa lehdistötilaisuuden Ravintola Mercuryssa Keilahallilla ja juttu ilmestyi sekä Uudessa Suomessa että Helsingin Sanomissa. Uutiskynnyksen ylittymistä helpotti se, että yksi kaveruksista tunsi reportterin Uudesta Suomesta. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä laivalla Tukholmaan mutta 1966 helmikuussa oli poikkeuksellisen kylmä talvi eivätkä laivat päässeet liikkumaan Suomen ja Ruotsin välillä. Seurue suuntasi siis matkansa Tornion kautta kiertävälle reitille. Vaikeat lumiolot Ruotsin puolella aiheuttivat yhden todellisen vaaratilanteen pienemmistä puhumattakaan. Lumipyryssä seurueen vakikuski Reino Helin ei huomannut ajoissa kiertotiekylttiä ja auto tuiskahti merkin läpi kaivantoon. Onneksi luiska sattui olemaan loiva ja lumi vielä pehmensi töyssähdystä, joten pahimmilta vaurioilta vältyttiin. Auto saatiin oman väen ja takana tulleen jo kerran ojasta autetun autoilijan avustuksella takaisin tielle. Samalla selvisi, että Citikan alla olivat valmiiksi kesärenkaat Etelä-Euroopan oloja varten! Matka jatkui yhtä kokemusta rikkaampana, ehkäpä myös tarpeellista varovaisuutta noudattaen läpi Ruotsin ja lautalla Saksaan. Matkaa tehtiin yhtä soittoa, välillä pysähdyttiin tankkaamaan ja samalla oiottiin puutuneita jäseniä ja autossa myös nukuttiin! Rekvisiittana olleet vanhat helkamat heitettiin katolta Sveitsissä ja vihdoin oltiin Milanossa 5000 km:n ajon jälkeen. Suomesta käsin valmiiksi tilatut Cinelli-merkkiset pyörät odottivat majapaikassa ja kasauksen jälkeen leiri saattoi alkaa Salo:ssa Garda-järven rannalla. Nuorille miehille ajaminen arvatenkin maistui uusilla pyörillä Lago di Gardan upeissa maisemissa ja lämpöäkin oli helmikuusta huolimatta kohtuullisesti. Tällä matkalla kuten myös tulevilla Raimo alkoi luoda suhteita eri henkilöiden kanssa, joita hän on sitten voinut hyödyntää tehdessään kauppaa italialaisten kanssa. Matka kesti kuukauden ja tämä antoisa ja opettavainen leiri Pejo-tallin kanssa Italiassa, jossa pyöräily on elämääkin suurempi asia, sai Raimon motivaation lajin suhteen aivan uuteen kurssiin.

Menestysputki alkaa

1996 oli Raimon pyöräilyuralla käännekohta. Hän oli valinnut omaksi lajikseen ratapyöräilyn ja menestystä tulikin jo samana kautena. Raimo voitti eräajon Suomen mestaruuden ja hän hankki samassa lajissa kultaa peräti kymmenen kertaa seuraavina vuosina. Eräajossa samaan saavutukseen on pystynyt vain Kari Myllymäki. Raimo kertoi olevansa parhaimmillaan mies miestä vastaan kamppailuissa, silloin hän sai itsestään kaiken irti. Samana kesänä hän edusti Suomea Frankfurtissa MM-kisoissa. Kaikkiaan hänellä on urallaan kolme MM-edustusta ja lukuisia maaotteluedustuksia. Muita SM-kultamitaleita Raimo on voittanut kolme kertaa 1 km:n aika-ajossa, kolme kertaa 4 km:n joukkueajossa, kaksi kertaa pariajossa ja kerran tandemilla. Kaikkiaan siis yhdeksäntoista SM-kultamitalia! Vuonna 1970 Raimo ajoi kilometrin seisovan lähdön Suomen ennätykseksi ajan 1,095, joka kesti voimassa peräti 17 vuotta. Raimo kertoi valinneensa ratapyöräilynpaitsi henkilökohtaisten ominaisuuksiensa vuoksi myös siksi, että harjoituksiin ei mennyt yhtä paljon aikaa kuin maantiepyöräilijöillä. Hänen elämänsä oli näet kiireistä armeijan jälkeen. Hän oli saanut edustajan paikan Konttorityö Oy:ssä ja nuorena solmittu avioliito määritteli elämälle säännölliset rajat. Vuositasolla harjoittelua tuli yli 400 tuntia, enimmillään 620 tuntia ja ajokilometrejä yli 11000. Rataharjoittelu oli pääosassa mutta kuntosalilla hankittiin myös voimaa talvella ajokauden jälkeen.

Gardan leirillä pyyntö filmattavaksi

Tuon legendaarisen matkan jälkeen vuonna 1966 teki sama kaveriporukka ilman Reino Heliniä jälleen seuraavana vuonna uuden harjoitusmatkan Italiaan. Nyt lähdettiin matkaan Jarkko Mäkelinin autolla ja jo tammikuussa. Matka lyheni ja oli vähemmän rasittava, sillä nyt seilattiin suoraan Saksaan Travemündeen. Jälleen harjoittelu tapahtui Pejo-tallin kanssa yhteistoiminnassa ja Garda-järven ympäristössä. Leiriä varten piti käyttää kaikki lomat ja ottaa vielä omaa lomaa lisäksi, sillä se kesti kaksi ja puoli kuukautta. Aika oli mitoitettu siten, että tuolta matkalta ehdittiin Suomeen Turun kortteliajoihin. Leirin loppupäivinä sattui hauska episodi Raimon viettäessä harjoittelusta vapaapäivää istuen auringossa rantabulevardilla. Hänen kohdalleen pysähtyi mies filmialalta ja kysyi, tiesikö Raimo viittä kaveria avustamaan pieneen filminpätkään. Raimohan tiesi ja näin pojat saivat kokea mielenkiintoisen loman loppuajan. Sopimukseen kuului reilu ylöspito ja mieluisat päivärahat kahdelta päivältä. Tehtävänä oli ajella pyörällä ja pitää välillä nuoria italialaistyttöjä pyöränrungolla istumassa ja höpöttää jotain muodon vuoksi. Raimo oli kuullut paljon myöhemmin, kun filmi oli jo estetty, että heidän käyttämänsä hotellin omistajan tyttäret olivat kehuneet kavereilleen, että heidän luonaan oli asunut filmitähtiä. Raimo harjoitteli ja kilpaili melko paljon ulkomailla myöhemminkin. Tallinnan velodromilla tuli luonnollisesti vierailtua mutta myös usein Tanskassa Kööpenhaminan GP-kisoissa. Bronossa hän osallistui 6-päivän ajoihin mm pariajossa. Koska kotimaan ratakisoja oli vähän, kisoista ulkomailla sai rutkasti kokemusta ja ne auttoivat kehittymään paremmaksi rata-ajajaksi. Ei myöskään sovi unohtaa monia lämpimiä ystävyyssuhteita, joita syntyi matkojen aikana.

Toteutumaton haave 1972 Münchenin olympialaiset

Raimo oli ehdolla kisajoukkueeseen ja puuttui vain olympiakomitean asettaman aikarajan alitus 1.100 1 km:n aika-ajossa. Tämä alitus ei onnistunut koetilanteessa, koska rengas hajosi 500 m:n kohdalla. Uudessa vedossa kello pysähtyi aikaan 1.111; paras terä oli mennyt ensimmäisen ajon myötä. Tämä ei riittänyt olympiakomitealle, vaikka Raimo oli saavuttanut kauden aikana jo kolme SM-kultaa ja Tallinnan GP:ssä hän hävisi vain maailmanmestari Kirovskylle. Oma seura maksoi Raimolle matkan turistiksi olympialaisiin ja tietysti hän halusi kokeilla olympiaveloa ja näin vielä vakuuttaa valitsijoita. Hänen seisovan 1 km:n aika oli 1.084 mutta tämä huippuaikakaan ei valitsijoita tyydyttänyt. Harkintatilanteessa Pekka Saarelainen meni ajattelemattomuuttaan antamaan epävirallisen lausunnon Raimon ajamisista Münchenin radalla olympiakomitean valmennuspäällikölle Kalevi Tuomiselle. Tämä ei-pyöräilyasiantuntijana sotki Raimon seisovan lähdön ja Raimo Suikkasen lentävän lähdön samaksi lajiksi ja päätteli, että jo valittu Suikkanen hakkasi Raimon omassa lajissa, joten hän ei ollut kunnossa. Kalevi Tuomiselle oli varmaan helpottavaa saada tilaa yleisurheilijoille, joista jotkut saivat paikkoja ilman kovia näyttöjä kuluneelta kaudelta. Urheilu on myös politiikkaa. Yleisurheilu on suuri, rakas laji suomalaisille, pyöräily on pieni ja vieras niin silloin kuin nytkin.

Raimo on edustanut useimpia pääkaupunkiseudun pyöräilyseuroja ja kaikkia urheilujärjestöjä

Raimo aloitti pyöräilemisen 1960 elokuussa Pyörä-Tovereissa, joka oli SVUL:n seura. PT:a hän edusti vuoteen 1975 ja siirtyi sitten TUL:n HTP-V:hin, jossa ajeli vuoteen 1979. Sitten hän vieraili seurassamme IK-32:ssa, joka oli SFI-seura, vuoden päivät. Raimo keräsi ympärilleen 4 km:n ratajoukkueen, johon kuuluivat: Raimo Nieminen, Pentti Balk, Matti Sivonen ja Harri Hiipakka. Pertti Linnan tippuminen joukkueesta aiheutti pientä skismaa edellä mainitun ja Raimon välillä. Raimo pyrki pelkästään objektiivisesti kokoamaan parhaan mahdollisen joukkueen, joka saavutti hopeaa SM-kisoissa 1980. Kultaa voittaneella Porvoon Akilleksella oli vahva joukkue, sen kukistamiseen ei ollut eväitä. Vuonna 1981 Raimo siirtyi SVUL:n Vantaan Pyöräilijöihin ja jälleen 1983 PT:hin. Ympyrä oli sulkeutunut. Raimo edusti PT:a vuoteen 1998, jolloin eräät Helsingin pyöräseurat muodostivat CCH:n, Cycling Club of Helsingin. Tämän uuden seuran jäsenenä Raimo jatkaa pyöräilemistä.

Pyöräilyn nykytila ja tulevaisuus

Raimon mielestä suomalainen pyöräily on pienen joukon hyvinkin amatöörimäistä puuhastelua, jonka taso voimavaroihin nähden on suhteellisen korkea. Hän kertoi aikoinaan harjoitellessaan Pejo-tallin kanssa tiimin valmentajalle Ricardille suomalaisesta pyöräilystä. Kun Ricardi kuuli, että ensin urheilija tekee täyden päivän töitä, maksaa itse kulunsa ja usein myös laitteensa sekä harjoittelee sitten vapaa-aikanaan oli hän tokaissut: "Jos olisin suomalainen, en olisi urheilija!" Tuskin Ricardi edes käsitti, mitä on puskea pyörällä lumen ja jään keskellä harjoituslenkkejä. Raimon mielestä jokaisen nuoren, lupaavan pyöräilijän, joka vakavasti haluaa kehittyä lajissa, olisi hakeuduttava Keski-Euroopan seurajoukkueisiin kuten esim. Marek Salermo teki. Seura maksaa siellä nuorelle tulokkaalle minimipalkkaa, jolla tulee juuri toimeen, kun tyytyy kimppamajoitukseen. Valmennus ja opastus on ammattitaitoista. Seura hommaa ajoasut ja varusteita sekä pyöräkaluston. Matkat kilpailupaikalle hoitaa seura. Jos sattuu voittamaan palkintorahoja, ne saa yleensä pitää tai potti jaetaan sovitun systeemin mukaan ajajien kesken. Jos menestystä tulee, asemaansa voi nostaa tiimin hierarkiassa vähitellen ja pääsee sen ansiosta vaativimpiin tehtäviin. Mikään ei ole helppoa, mutta kaikki on mahdollista. Idea on siis se, että keskityt pyöräilyyn niin kuin työssäkäyvä työhönsä. Sinulla on tämän jälkeen oikeus vapaa-aikaan ja lepoon. Pyöräilijälle Suomessa edellä mainittu on ehkä harvinaista herkkua eliittitasolla? Ennen Keski-Euroopan seuroihin mahdollista pääsyä täytyy tietysti käydä peruskoulut, mahdollisesti varmistaa jatkokoulutuspaikka ja ehkä optio työpaikkaan kokeilun jälkeen. Raimon mielestä meiltä puuttuvat aivan perusasiatkin. Pienen lajin seurat ovat jatkuvassa rahapulassa, joten oman valmentajan järjestäminen sekä nuorille, eliitille että senioreille on vielä utopiaa. Samoin pitäisi olla joka seuralla omat kalustovastaavat ja mekaanikot. Kuljetuskalustoa on ani harvalla seuralla. Raimo näkee ennemminkin kehitysmahdollisuuksia pyörällä tapahtuvan kuntoliikunnan lisäämisessä. Tunnettu tosiasiahan on, että Suomessa pyöräillään paljon mutta kilpapyöräilijöitä on vähän.

Raimo on nähty jälleen pyörän selässä

Raimo perusti Velosport KY:n 1990 ja liike on vakiinnuttanut asemansa yhtenä "suurista" pyöräliikkeistä. Mikä sai sitten hänet siirtymään myyntipäällikön tehtävistä Konttorityö Oy:ssä yksityisyrittäjäksi? Jokainen pyöräbisneksen tunteva ymmärtää, ettei se ole ainakaan raha. Kyllä siinä on mukana suuria tunteita; tehdä kauppaa välineillä ja ihmisten kanssa, joiden yhteinen nimittäjä on pyöräily. Aktiiviuran jälkeen Raimo toimi mm PT:n puheenjohtajana 1983-91 ja lisäksi mm HTP-V:n valmentajana. Hän on toiminut myös Pyöräilyliiton ratajaoston puheenjohtajana ja maajoukkueen mekaanikkona. Oma pyöräliike vei alussa sen verran aikaa, että pyöräily oli vain satunnaista kuntoliikuntaa. Nyt Raimo on bongattu Myllypuron Liikuntamyllystä säännöllisesti ajamasta sisäradalla. Kun ennen sanottiin, että vielä vaarilla jalka nousee kepeästi, niin voisin mukaillen sanoa, että vanhan mestarin pyörityksestä on aistittavissa vielä moniin voittoihin vienyt herkkyys.