Ollessaan kotona jälleen Stigu ja hänen kaverinsa Ismo ja Jouni järjestivät jekun, jonka seurauksia tuskin aavistivat, mutta muistavat kyllä ikänsä. Pojat päättivät järjestää kepposen venäläisille hävittäjille, joita säännöllisesti pyöri pääkaupunkiseudun yllä. Kaikkitietävät viikarit olivat selvillä fosforiammuksen palavan osan koostumuksesta. Apteekista he hankkivat fosforia ja kaliumia ja ruutiakaan ei liene sodanaikana ollut vaikeata hankkia. Näiden aineiden ja veden seoksen he kaatoivat useisiin peltipurkkeihin Friisbackan hevostallien luona olevalle pellolle harvaan muodostelmaan. Yöllä pojat jäivät odottamaan mahdollisia viholliskoneita. Heillä oli tuuria, sillä kaivattu moottorien jyrinä alkoi lähestyä. Pojat sytyttivät vikkelästi pelttipurkeissa olevan mömmön ja niistä kohoavat kirkkaat, soihtumaiset liekit valaisivat koko pellon. Muuta ei tarvittu. Välittömästi irtautui pommikoneita saattavia hävittäjiä saattueesta syöksyen peltoa kohti. Hävittäjien nopeus yllätti pojat ja tulenavaus lentokonekonekivääreillä iski shokin tavoin. Onneksi jalat toimivat hädän hetkellä ja viime tipassa pojat pelastautuivat pellon laidassa olevien kivien taakse. Koneet rynnäköivät moottorit möyryten ja konekiväärit syytivät rätisten luoteja kaikilla putkilla. Stigu ei koskaan unohda tuota yöllistä seikkailua, jolloin he kuolemanpelossa kyykkivät kivien takana valojen ja metelin infernossa kimmokkeiden vonkuessa piilopaikan kivistä. Kun hyökkäys vihdoin ikuisuudelta tuntuvien hetkien jälkeen päättyi, palasivat pojat vaisuina pommisuojaan, joka oli vanha venäläisvallan aikainen ammusvarasto. Heinillä, jotka Stigun isä oli tuonut Kumpyölin kartanosta kostean lattian eristeeksi, lepäilivät paitsi Salomonssonin perhe myös muut lähitienon ihmiset suojassa poikien provosoimalta hyökkäykseltä. Stigu sai kunnon löylytyksen, jonka hänen kiivas ja ankara isänsä pani toimeen. Niin julmasti remmi kohteli Stigun takalistoa, että uni tuli silmään vasta, kun äiti asetti märän lakanan punottavien pakaroiden päälle. Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksen 1944 tuli Stigulle jälleen lähtö sotalapseksi Skåneen tutun tulitikkutehtailijan perheen hoiviin.

 

 Rauhan tultua Stigu palasi jälleen Leppävaaraan, josta perhe1946 muutti Kauniaisiin Bredantielle. Oppivelvollisuutta hän suoritti ruotsinkielisessä kansakoulussa. Suomenkielen tunnit olivat hänelle kaksi ensimmäistä vuotta tosi helppoja ja hän saattoi askarella omien harrastuksiensa parissa. Olihan hän asunut sodan välillä ja jälkeen suomenkielisessä Leppävaarassa ja tuossa iässä kieli kuin kilei tarttuu lapsen tajuntaan kuin häkä. Talviharrastuksista yksi laji viehätti Stigua ylitse muiden ja se oli laskettelu. Kuulostaa ihmeelliseltä mutta Kauniaisissa sattui olemaan yksi harvoista Etelä-Suomen laskettelurinteistä. Stigu sai lahjaksi varakkaalta skånelaiselta tulitikkutehtailijalta laskettelusukset ja monot hänen käydessään Suomessa poikaa tervehtimässä. Laskettelu oli tuohon aikaan eliittiurheilua ja kunnon välineet silkkaa luksusta. Stigu kehittyi taitavaksi ja huimapäiseksi laskettelijaksi. Jos Kauniaisten laskettelurinne ei riittänyt tyydyttämään jännityksen kokemusta, hän tekaisi omia extreme-reittejä Kasavuoren kalliomaastossa. Jyrkyysasteissa kuulemma löytyi ja kaikki puut vielä mukana riskitekijöinä. Stigun ollessa 12-vuotias isä kuoli ja hänen oli lopetettava koulunsa ja mentävä töihin. Perheeseen kuului tuolloin äiti ja kaksi sisarta. Stigu toimi rakennuksella muurarien ja rapparien oppipoikana kantaen tiiliä ja sekoittaen laastia. Kansakoulu katkesi siis viiden vuoden jälkeen ja loput neljä vuotta oppivelvollisuudesta Stigu suoritti iltakoulussa töiden jälkeen. 1952 15-vuotiaana Stigu jätti repsikan hommat ja meni Danexille, Axel Fabritziuksen hattutehtaalle oppipojaksi. Vuonna 1955 hän sai erikoisluvalla ajokortin. Suurlakon levottomat ja kiikheät ajat tekivät  Stigun tavarakuljetuskeikat pakettiautolla vaarallisiksi. Kerran vihainen lakkoilijajoukko oli kaataa hänen pakettiautonsa ja syytti häntä rikkuriksi. Vaivoin ja tarkoin valituin sanakääntein hän sai pääpukarit ymmärtämään, että Danex oli tanskalaisomistuksessa ja siten lakon ulkopuolella. Hän jatkoi vielä jonkin aikaa keikan heittämistä mutta ymmärsi sitten, että oli turhaa vaarantaa terveyttään ja jäi kotiin. 

 

IK-32:een liittyminen ajoittui näihin samoihin aikoihin. Vuonna 1954 Stigu pyyhälsi vakiopyörällään soratiellä komeasti ohi kilpapyörällä ajelevasta IK-pyöräilijästä Åke Fagerholmista ja mies otti nuoren miehen puhutteluun. Seuraan tutustuminen ja liittyyminen noudatti siis ns. "vanhaa kaavaa". Åke Fagerholm auttoi suhteillaan myös ratkaisevasti Monark-kilpapyörän hankinnassa. Runko oli matala, vain 21-tuumainen ja vaihtamisesta huolehti komeasti 10-vaihteinen Simplex-vaihde. Tällä pyörällä taittui 35 km:n työmatka hulppeasti Kauniaisista Pasilaan Kumpulantielle ja takaisin. Tämä työmatkapyöräily riitti aluksi nuorten sarjassa menestymiseen. Kilpaileminen ei tuolloin ollut vielä niin vakavaa touhua. Vuonna 1955 Stigu hankki Keskolta oikeiden suhteiden avulla uuden Monarkin, joka oli 23-tuumainen 10-vaihteinen, ja siinäkin vaihteiden siirron hoiti Simplex-vaihde. Armeija osui tähän väliin ja siellä Dragsvikin varuskunnassa oli turha kiikuttaa vääpelille HSL-anomusta pyöräkilpailuihin pääsyyn! Siviili koitti vuonna 1956 ja Stigu käsitti , ettei tulevassa miesten sarjassa saavutettaisi menestystä pelkällä työmatkapyöräilyllä. Stigu onnistui pääsemään kurssin kautta viralliseksi nuohoojaksi Kauniaisten-Espoon alueelle ja koska työ oli urakkatyötä, jäi ripeälle nuorelle miehelle aikaa harjoitella melko mukavasti. Kun talvella muut hiihtivät, Stigu harrasti hankijuoksua Kasavuoren päällä olevalla suolla. Myös luistelu ja jääkiekko olivat mieluisia talviurheilulajeja. 1957 kausi meni pilalle heti keväällä, kun hän kolaroi Porvoon-ajoissa 23.5. usean muun pyöräilijän kanssa ja polvilumpio murtui. Kausi 1958 oli jo selkeästi parempi ja pyörä kulki jo melko mukavasti. Muiden harjoitusten lisäksi puiden hakkuusta Stigu haki voimaa ylävartaloon ja käsivarsiin. Läpimurtovuosi oli 1959, jolloin Stigu ajoi 16 kilpailua, joissa kuudes sija oli heikoin. Paras saavutus oli 26.7. ajettu SM-hopea joukkueajossa. Joukkueessa ajoivat hänen lisäkseen Urban Malmberg ja Leo Löfman. Keskon pyöräjaostossa, joka hoiti Monark-maahantuontia, oli pantu merkille Stigun hyvät suoritukset. Hänet valittiin ns. Monarkin tehdastalliin joka tarkoitti, että hän sai pyörän sekä renkaita ja varaosia tarpeen mukaan. Myös ajotekstiilejä kuten verkkarit, ajopaidat ja ajohousut kuuluivat sopimukseen. Muita Monark-tallissa ajavia olivat mm. Paul Nyman, Urban Malmberg, Bror Westerberg ja Aulis Siven. Heillä oli liikkuva huolto kilpailuissa, jota hoiti pyörämekaanikko Rummukainen. Sopimukseen kuului myös 3-viikkoinen leiri keväisin Ruotsissa esim. Södertäljessä ja Söderköpingissä. Mukana leirillä olivat myös kuuluisia Monark-ammattilaisia kuten Oesch, Rudi Alltig, Weli Alltig, veljekset Kessler, Uve Andersson ja Lasse Lindahl. 

 

Näillä Monark-tallin järjestämillä kevätleireillä ajettiin hurjia harjoituskilpailuja. Stigu ei kunnioittanut kuuluja ammattilaisia tippaakaan vaan iski aina kun tilaisuus tuli. Tämä ei jäänyt huomaamatta ja niinpä itävaltalaiset ammattilaiset kertoivat hurjasta suomalaisesta, joka pitäisi saada itävaltaan näyttämään kykynsä jossakin klassikkokisassa. Niinpä Itävallan ammattilaispiirit kutsuivat Ruotsin Monark-tallin kautta Stigun yhteen ammattilaiskisaan ajamaan ja kustannukset olisi myös maksettu. Tämä houkutteleva näyttömatka jäi kuitenkin tekemättä, koska Suomen Pyöräilyliiton silloinen puheenjohtaja Eino Pajunen vaati, että mukaan oli saatava kaksi suomenkielistä ajajaa. Stiguhan oli ruotsinkielinen ja meidän on ehkä vaikeata ymmärtää, kuinka kielisyys jakoi silloin ihmisiä. Samoin oli hyvin tarkkaa, kuuluiko kaveri TUL:n seuraan vai SVUL:n seuraan. Ei ollut oikein sopivaa kuulemma, että näiden kahden keskusliiton kaverit olisivat lenkkeilleet ja harjoitelleet yhdessä. Mutta kyllähän kaveruus ylsi monesti yli liittorajan! Eino Pajusen vaatimukseen tuli lyhyt ja ytimekäs vastaus Itävallasta: "Jos Salomonsson ei tule yksin, ei tarvitse tulla ollenkaan!" Stigu suuttui hyvän tilaisuuden menettämisestä, että nosti Monarkin naulaan. Vuosi oli 1963 ja tähän päättyi ajaminen Monark-tallissa. Pyörä roikkui naulassa viisi vuotta. 1964 Stigu vielä yritti kevyehkön harjoittelun jälkeen ajaa SM-kilpailuissa mutta sijoitus oli vaatimaton yhdestoista. Kultaa voitti Turun Urheiluliiton nouseva tähti Mauno Uusivirta. Samana vuonna Stigu oli ILM maantiekisassa kuudes. Stigu on saavuttanut urallaan kolme IK:n Paras Pyöräilijä- titteliä vuosina 1959, 1960 ja 1961. Stigu on tulisieluinen kaveri ja armoton runttaaja. Hän kävi lukemattomat keskinäiset kisat parhaan lenkkikaverinsa Urban Malmbergin kanssa. He olivat kuulemma samanluontoisia periksiantamattomia ja armottomia kisailijoita. Joskus tuntui kuulemma siltä, että harjoituslenkit olivat kovempia kuin itse kilpailut. 1960 Helkama antoi Stigun ja muutaman muun ajurin käyttöön Hopeasauma kilpapyörät. Tarkoitus oli osallistua näillä pyörillä Hopeasauma-ajoon myöhemmin kesällä. Stigun luottamus ko. pyörään meni viimeistään silloin, kun jo kolmas takahaarukka katkesi harjoituslenkillä. Kun Stigu sitten ajoi Hopeasauma-ajot Monarkilla vastoin aikaisempaa sopimusta, haukkui Paavo Helkama hänet täysin pystyyn näiden nimikkokisojen jälkeen. Stigu muistelee noita aktiiviaikoja lämmöllä, vaikka henkilökohtaista SM-mitalia ei hänen kohdalleen osunutkaan. Lähimpänä se oli 1962, jolloin täysosuma oli Lahden SM kisoissa käden ulottuvilla. Hyvistä asemista tuli silloin keskeytys, kun Monarkista raksahti runko poikki. Keskeytys harmitti, kun kelikin oli hänelle juuri passeli, satoi ja oli kurjaa. Mitä huonompi keli, sen parempi Stigulle ja muut tietysti vastaavasti kärsivät. 

 

Vielä tämän haastattelun tekoaikaan 1999  Stigu pyöräili paljon, mutta vain hyötyliikuntaa ja omaksi ilokseen. Monarkin pitkärunkoinen soratiekilpuri roikkui vajan naulassa ohuen pölykerroksen peittämänä. Stigu tosin aprikoi, että pitäisikö se ottaa sieltä alas, puhaltaa pölyt pois ja opettaa allekirjoittaneelle keltanokalle vähän kilpapyöräilyn aakkosia.

 

Stigu kuoli 23.6.2000