Tapasin haastateltavani Ture Bertulan hänen Helsingin kodissaan. Löysimme sopivan tapaamisajankohdan Turen tultua kesäasunnoltaan pääkaupunkiin siskonsa syntymäpäiville.  Ture muuttaa vaimonsa kanssa nimittäin Lohjansaaressa olevaan kesäasuntoonsa keväällä ja palaa vasta syksyllä Helsinkiin.

Ture syntyi 12.03.1928 Helsingissä ja on itse asiassa asunut koko ikänsä pääkaupungissa.  Lapsuus oli poikkeuksellisen kovaonninen, sillä hänen äitinsä sairastui tuberkuloosiin ja kuoli kun Ture oli 7-vuotias.  Isä kuoli samaan tautiin pari vuotta myöhemmin.  Ennen kuolemaansa hän sopi Turen tädin kanssa että tämä pitäisi pojasta huolta samoin kuin nuoremmasta siskosta. Tädin Ture muistaa lempeänä, mutta tädin mies oli ankara ja teetti töitä Turella kuin rengilla konsanaan.  Tämänkin ajan Ture muistaa kuitenkin myönteisenä jaksona elämässään, ja sisu vain kasvoi kovassa komennossa

Turen ollessa kansakoulussa alkoi Talvisota.  Sodan aikana ei pidetty tiukasti kiinni ikärajoista. sillä miehet olivat rintamalla ja työvoimasta oli pulaa.  Niinpä Ture sai puhuttua itsensä jo 14-vuotiaana töihin Suomalaiseen Mallihuoneeseen.  Työmatkat sujuivat reippaasti kävellen ja juosten.  Sodanajan työvelvoitteet määräsivät hänetkin työskentelemään kirjapainoon, mikä ei nuorta miestä mielyttänyt mutta minkäs auttoi.

Urheilu ja kuntoilu on aina kuulunut jollain tavalla Turen elämään.  Juoksu maistui mutta pyöräilykin oli mieluisaa puuhaa.  Välineet olivat normaaleja pyöriä kunnes Reiska Torppa ja hänen veljensä ottivat Turen mukaan Eläintarhaan katsomaan pyöräkisoja vuonna 1943. Siellä hän tapasi lapsuudenystävänsä Raimo Hyvärin ja siitä alkoi uusi ystävyys, joka jatkui aina Raimon kuolemaan asti. Raimo sai puhuttua Turelle lainaksi pyorän, jolla hän osallistui kilpailuun, ollen viides.  Raimo kuului tuohon aikaan Pyörä Tovereihin ja niinpä Ture liittyi mukaan samaan seuraan vuonna 1943.  Turen serkku Sven Hilden kuului IK-32:een ja hän puhui Turen,  Raimon ja kolme muuta vaihtamaan seuraa.

Liittyttyään IK-32:een vuonna 1946 alkoi Turen vakavampi pyöräilyharrastus.  Hän oli onnistunut suhteillaan hankkimaan ensimmäisen oman kilpapyöränsä merkiltään Siber, joka oli 3-vaihteinen ranskalainen.  Pyörän runko osoittautui niin sopivaksi, että hän teki siitä myöhemmin itselleen ratapyörän.  Vuonna 1946 Ture hankki ensimmäisen Monarkinsa ja oli uskollinen tälle merkille koko kilpailuaikansa.  Paras saavutus juniorina oli Turen Suomen Mestaruus vuonna 1947 50 km:n matkalla. Kisa oli maantiepyöräilyn yhteislähtö.  Tästä hyvästä hänelle myönnettiin myös IK-32:n hopeinen ansiomerkki samana vuonna.

Ture oli tunnollinen harjoittelija ja itsekuri oli sitä luokkaa, että hänen oli harjoiteltava lähes joka päivi ollakseen tyytyväinen itseensä.  Talviharjoittelua harrastettiin juoksemalla ja hiihdossa toimi Kalle Paula kovana harjoittelukumppanina.  Olihan Kalle hankkinut suojeluskunnan kisoissa menestystä ja Ture myönsi joutuneensa roikkumaan perässä "viimeiset tuutissa".  Hyvärin Raimon kanssa pääsi hiihtolenkeillä vähemmillä ja välillä lenkin jälkeen paiskasi Raimo hikilaudat lopullisen tuntuisesti ja kiukkuisesti kämpän nurkkaan.  Ture rakensi myös oman trainerin, jonka päälle hän nosti pyöränsä talon kellarissa.  Laite piti kuulema  aivan kauheaa ulinaa mutta on myönnettävä että idea oli hieno ja kekseliäisyys kiitettävää.

Kilpailumenestyksestä lyhyesti, että jo aiemmin mainitun nuorten SM:n lisäksi Ture voitti kolme nuorten Helsinginpiirin mestaruutta ja yleisessä luokassa väliaikalähtöisen 50 km:n kisan, joka oli Helsinginpiirin mestaruuskisa vuonna 1950. Jo kääntömerkillä hän saavutti vanhan IK-mestaripyöräilijä Paul Backmanin. Paul Backman oli niitä harvoja veteraaneja, jotka vaivautuivat auttamaan ja opastamaan nuoria harjoittelussa ja kilpapyöräilyssä yleensä. Tässä yhteydessä voisi vielä mainita, että Turen tehtäviin seurassa kuului IK-32:n kalustonhoito. Hän asui silloin Kruunuhaassa ja IK:n kerhohuone sijaitsi puolestaan Vironkadulla.

Ture oli tupakoimaton urheilija, mikä ei ollut itsestäänselvyys. Monet vanhemmat pyöräilijät, jotka olivat olleet sodassa polttivat aivan säännöllisesti. Savuke sytytettiin välittömästi kilpailun jälkeen, kunhan pahin huohotus oli ohi. Kerrotaan jopa, että Jorma Achren poltteli sujuvasti jopa kisan aikana ! Ture piti myös alkoholinkäytön tarkoissa rajoissa. Uutena vuotena hän sanoi pojille, että nyt laitetaan korkki pullon päälle ja seuraavan kerran se otetaan pois IK:n pikkujoulujuhlissa. Kun aloitetaan harjoittelukausi ja sen jälkeen kilpailukausi, niin silloin ei läträtä viinan kanssa. Sitäkään ei pidä peitellä, että viina on vienyt mennessään myös joitakin entisiä IK-32:n pyöräilijöitä. Turhaa kykyjen tuhlausta, mutta voihan asiasta ottaa opiksi ja noudattaa Turen oppeja pysyä kohtuudessa.

Turelle kävi samoin kuin monelle muullekin nuorelle miehelle. Hän tapasi sen oikean naisen ja seurustelun myötä kilpapyöräily päättyi vuonna 1952. Naimisiin hän meni vuonna 1955 ja perheeseen syntyi kolme tyttöä ja yksi poika. Harjoittelukin unohtui seurustelun melskeissä ja vasta vuonna 1954 juostu kilpajuoksu nuorempien miesten kanssa herätti huomaamaan, että kunto oli päässyt pohjalukemiin. Siitä alkoi jälleen säännöllinen kuntoilu, mikä jatkuu vieläkin. Kesälaitumella Lohjansaaressa Ture ajelee ahkerasti Crescent pyörällään, jonka hän on saanut lahjaksi.

Ture on aktiiviuransa jälkeen touhunnut koko ajan jollain tavalla urheilun parissa. Esimerkkinä voisi kertoa, että hänen tyttärensä pelasi IFK:n naisjääkiekkojoukkueessa 70-luvun lopulta kahdeksan vuotta. Ture toimi joukkueenjohtajana ja hänen poikansa maalivahtien valmentajana. Keskustellessamme Turen kanssa hänen tekemisistään ihmettelin, miksi niin hienoja kokemuksia omaavat pyöräilyveteraanit eivät kokoonnu useammin esim. Senior Gilletin puitteissa ? Eihän se sen ihmeellisempää ole kuin, että puuttuu koollekutsuja ns. "primus motor", joka ravistelee muut mukaan iloiseen illanviettoon. Ture ruotuväkikavereineen kokoontuu vielä tänäkin päivänä joka kolmas vuosi kertomaan kuulumisia ja muistelemaan menneitä.