Haastateltavani Urho "Urkki" Siren syntyi vuonna 1932 Helsingissä, samana vuonna siis, kuin IK-32 perustettiin.  Kuten Urho asian ilmaisee, hän kävi vain syntymässä Helsingissä, mutta asui koko nuoruutensa Espoon Viherlaaksossa kaikkiaan 26 vuotta.  Poikasena elämä oli huoletonta.  Taajaman nuorten kanssa hän pelasi pesäpalloa ja talvella hiihdettiin, niinkuin silloin oli tapana.  Silloin harrastusmahdollisuudet olivat hyvin rajalliset ja tätä taustaa vasten on vaikea ymmärtää nykyistä tyytymättämyyttä ja turhautuneisuutta.  Aineellisesti vaatimattomissa oloissa mielikuvitus otettiin avuksi ja omatoimisesti tehtiin se, mitä ei kaupasta ollut varaa ostaa.

Urhon kansakoulu alkoi vuonna 1939 eli samana vuonna, kun talvisota syttyi.  Koulua käytiin sodasta huolimatta, eivätkä pommikoneet kuulemma vielä talvisodan aikaan häirinneet elämänmenoa Viherlaaksossa suuremmalti.  Siihen aikaan ei puhuttu lapsityövoiman väärinkäytöstä mitään olihan sotatila ja miehet rintamalla, joten kaikken työpanosta tarvittiin. Urho pääsi töihin Wikbergin autokorjaamoon, jonka punatiiliset rakennukset seisovat vieläkin paikallaan Viherlaaksossa vanhan turuntien varrella.  Kansakoulua kesti kuusi vuotta ja tämän jälkeen avautui paikka oppipoikana putkialalle.  Samalla alalla putkimiehenä Urho pysyi eläkkeelle jäämiseensä asti vuoteen 1990, eli työuosia kertyi kaikkiaan 45 vuotta.

Ensimmäisen pyöränsä Urho onnistui hankkimaan käytettynä vuonna 1947.  Tuleva työmatka kulkuneuvo oli kuitenkin puutteellinen.  Tuosta vaihteettomasta miestenpyörästä puuttuivat renkaat.  Kansanhuollosta piti anoa renkaat mutta hänelle myönnettiin vain yksi rengas.  Toisen hän osti käytettynä ja niin oli nuorella miehellä käytössä oma kulkupeli.  Elämä kulki eteenpäin sodan jälkeisessä Suomessa ja Urhokin sai markkoja kasaan sen verran että ajoi moottoripyöräkortin vuonna 1953 ja osti 125 cm3 Zepelin moottoripyörän.  Sillä hän ajoi tosin vain 2 vuotta.  Seuraava menopeli olikin jo nelipyöräinen mutta kaksitahtinen merkiltään Saab 96, hankintavuosi 1965.  Urho oli muuttanut tässä välissä Viherlaaksosta Kirkkonummelle vuonna 1958, josta hän vähän kun sattumalta oli tullut ostaneeksi tontin.  Niinhän se oman kodin rakentaminen lähti silloin liikkeelle, kun kenttäsirkkeli ajettiin tontille ja alettiin sahaamaan talon paikalta kaadettuja puita laudoiksi ja lankuiksi. Hartiapankkirakentajan päivät venyivät pitkiksi ja vapaa-ajan ongelmia ei ollut, mutta niin vain Urho rakensi itselleen pirtin, jossa asusti kirkkonummelaisena 39 vuotta.

Kuntoilu on aina kuulunut jollain tavalla Urhon elämään ja vuonna 1972 hän ostikin itselleen kymmenvaihteisen Monark retkipyörän. Tästä hän siirtyi urheilullisempaan Monarkin kilpapyörään vuonna 1975. Tähän vuoteen ajoittuu myös Urhon liittyminen IK-32:seen, kun seuran liikkuva värväystoimisto Bror Westerberg tapasi hänet sattumalta lenkillä. Urho kisaili itsekin IK:n omissa kisoissa ja jossain kansallisissa kisoissa, mutta kilpailu oli paremminkin kuntoilun jatke kuin kuolemanvakava pakkopulla. Seuratoiminta sitä vastoin veti häntä puoleensa ja kun innokas vapaaehtoinen löytyy, sälyttyy hänen niskaansa helposti kosolti hommia. Monet tuntevat Urhon pitkäaikaisena ratamestarina ja Siuntion ajoihin hänet liitetään sekä järjestyspuolella, että takuuvarmana osallistujana. Lyhykkäisyydessään Siuntion ajosta, se oli IK-32:n järjestämä kilpa/kuntoajo ja alkuvuosina 1936-1939 se lähti eläintarhasta Bembölen kautta Kirkkonummelle vanhaa kuninkaantietä. Myös asemasodan aikana 1941 se ajettiin. Sodan jälkeen oli pieni paussi ja uudelleen Siuntionajot alkoivat 1973 nyt Kauniaisista ensin uimahallin luota ja myöhemmin paloaseman edestä. Lenkki kiersi Siuntion kirkonkylän kautta Lapinkylään ja takaisin. Syynä Kauniaisten valintaan lähtöpaikaksi oli Helsingin keskustan lisääntyneet liikennemäärät. Vuonna 1986 kisa siirrettiin Siuntioon, jossa ajettiin kolme vuotta. Kilpasarja ajoi omaa reittiään, joka kierteli länteen suuntautuvia teitä eri variaatioina. Kuntosarja ajeli omaa reittiään kierellen Siuntiosta itäänpäin. Järjestelyorganisaatio oli saanut luvan käyttää Siuntion urheilukeskuksen pukeutumis- ja pesutiloja mutta eräiden tahojen vastustus lopetti tämän mahdollisuuden. Samalla päättyivät myös maineikkaat Siuntionajot.

1980-luvulla Urho toimi aktiivisesti IK-32:n nuorisotyössä, jolloin hän ja muutamat muut pyöräilevien vanhemmat perustivat ns. "auto-osuuskunnan". He hankkivat vanhan Ford Transit pakettiauton, johon rakennettiin lisäpenkit, jolloin kuljetuskapasiteetti oli peräti 1+7. Urho väänsi putkesta pyöränkuljetustelineen pakun katolle ja muutenkin hänet tunnettiin varmana ja luotettavana kuskina. Mutta tekevälle sattuu ja seuraava juttu olkoon esimerkkinä värikkäistä kisareissuista. Oli vuosi 1986 ja Urho käänsi Transitin nokan vanhalle Porintielle ja Säkylää kohti. Kyydissä oli silloin mm. lupaava nuori ajaja 14-vuotiaitten sarjasta, Pasi Ahlroos nimeltään. Tarkoitus oli noutaa Siippoon Unionilta Vihdistä Kalevi Lindholmin poika, mutta jostain syystä auto oli jäänyt tankkaamatta. Auto pysähtyi muutama kilometri ennen huoltoasemaa ja ensi hämmennyksestään toivuttuaan Urho lähti kanisteri kädessään liftaamaan bensa-asemalle. Lifti onnistui hyvin ja kanisterin bensalla päästiin huoltamolle täyttämään tankki. Ongelmana oli kuitenkin aikapula, sillä matkaan oli lähdetty muutenkin viime tipassa ja aikataulu ei sietänyt ylimääräisiä sähläyksiä. Perille tultiin paniikkitunnelmissa ja verenpaine koholla. Taisi siinä vanha Transit-parkakin tulla rääkätyksi nopeuksiin, johon sen ajoneuvokohtainen vauhti ei edellyttänyt. Perillä kävi ilmi, että Pasin lähtöön oli aikaa vajaat 5 minuuttia, kalusta katolla, ei numerolappua rinnassa, mies pitkästä istumisesta jäykkänä, oltiin siis pahasti myöhässä. Mutta kun hätä on suuri apukin on lähellä. Samaan aikaan sattui kisareitille hautaussaatto, joten kisoja siirrettiin puoli tuntia myöhäisemmäksi. Tästä ainakin Pasi sai opetuksen, jonka vieläkin muistaa: saavu kisapaikalle hyvissä ajoin !

Kuntoajot pyörällä ja kuntohiihdot ovat olleet Urholle mieluisia haasteita. Sen vanhan pitkän kolmietappisen Päijänneajon hän on ajanut kaksi kertaa vuosina 1976 ja 1979. Stora Styrke Provetin eli Trondheim-Oslo kuntoajon hän ajoi vuonna 1982 Ola ja Kaisu Rönnholmin kanssa. Vuonna 1983 oli vuorossa Sjaelland rundan, johon Urho oli hankkinut ihka uuden 12-vaihteisen Crescent kilpapyörän. Vätternrundan Ruotsissa on myös tullut kierrettyä useamman kerran. Hiihtomaratoneista hän on hiihtänyt Finlandiahiihdon kymmenen kertaa ja Wasahiihdon kerran.Viime vuoden Vätternrundan oli jäädä kesken, kun jo 20 km:n jälkeen oireilleet hartijat ärtyivät todella pahoiksi. Ajettiin raskasta vastatuuliosuutta ja tuskat olivat aivan hirveät. Onneksi seuratoveri Kalle Paula oivalsi, että kaikki ei ole kunnossa ja veti peesissä miehen Jönköpingiin periaatteella että "kaveria ei jätetä". Onneksi sieltä alkoi sivumyötäinen osuus takaisin lähtöpaikalle ja Urho selvisi omin voimin koettelemuksesta. Tässä vaiheessa ei taudin laadusta ollut vielä tietoa ja vasta muutaman kerran arvauskeskuksessa käytyään ja lopulta pätevältä yksityislääkäriltä selvisi, että kyseessä oli lihasreuma. Kunto oli tulehdustilan vuoksi vähän heikko mutta kortisoonihoidolla paraneminen on lähtenyt lupaavaan suuntaan. Ensi kesänä jäävät pahimmat reuhtomiset väliin, mutta miehen silmisää on oikea pilke. Täältä tullaan taas kunhan ensin on haavat nuoltu. Tekeminen ei kuitenkaan Urholta lopu. Viisi lasta ja seitsemän lasten lasta takaavat sen että elämässä riittää värikkäitä tapahtumia. Haastattelun jälkeen Urho aikoi lähteä vielä tekemään jotain putkihommia iltapuhteena tutuilleen. Jäätyään vuonna 1993 leskeksi neljänkymmenen avioliittovuoden jälkeen on täytynyt olla tosi yksinäistä. Elämä menee kuitenkin eteenpäin ja Urho on asunut jo kolme vuotta Karkkilassa, josta on löytynyt oma lenkkeilykaveri.